Länsi-allianssin työt Puolanka-Naulalan investointiprojektilla etenevät
Kajaven läntisen alueen sähkönjakeluverkon toimitusvarmuutta parannetaan vuoden 2026 aikana neljällä investointiprojektilla.
Työt Puolanka-Naulalan alueella Puolangassa ovat edenneet keväällä tehdyn ilmajohdon valmistumisen myötä maakaapelointiin. Kyseinen työvaihe on edennyt rivakasti. Valmista maakaapelireittiä oli rakennettu kesäkuun loppuun mennessä jo lähes 4,5 kilometriä, mikä on noin 10 prosenttia koko investointiprojektin suunnitellusta 35 kilometriä pitkästä maakaapelointiosuudesta.
Projektilta kerrotaan, että työt ovat valmistuneet jo koko Säikän alueen verkko-osuudella. Tämä tarkoittaa sitä, että viimeistelevät sähkötyöt on päästy kyseisellä alueella jo aloittamaan. Säikän uusi verkko-osuus tulee näin ollen suunnitelmien mukaan sähköihin loppuvuodesta 2026. Muut Länsi-allianssin investointiprojektit ovat Säräisniemi Vaalassa, Mustamaan haara Siikalatvan ja Vaalan kuntien alueella sekä Tuliharju-Monola Ristijärvellä.
Länsi-allianssin töiden etenemistä on mahdollista seurata Kajaven hankekartan avulla täältä. Hankekartalta pystyt karttanäkymästä käsin saamaan ajantasaista tietoa projektien etenemistä, valmistumisesta sekä kunkin alueen urakoitsijoista. Lisäksi päivitämme allianssin omia verkkosivuja www.lansiallianssi.fi.
Länsi-allianssissa Destia vastaa sähkötöistä, Rejlers sähköverkon suunnittelusta ja Maanrakennus Ohtamaa maanrakennustöistä. Olet siis saattanut tavata kyseisten yritysten työntekijöitä ja Länsi-allianssin logolla varustettuja ajoneuvoja, kaivin- ja työkoneita alueella.
Lisätiedot
Janne Keränen, Länsi-allianssin projektipäällikkö, Destia Oy puh. +358 40 647 5699
Marko Manninen, projektipäällikkö, Kajave Oy, puh. +358 50 401 5198
Länsi-allianssin viestintä: lansiallianssi@destia.fi
Palautteen antaminen
Palautetta Länsi-allianssille voit lähettää avaamalla palautekanavan tästä linkistä.
Länsi-allianssi
Avoimuudella ja yhteistyöllä kohti varmaa verkkoa.
Länsi-allianssin muodostavat Destia, Kajave, Maanrakennus Ohtamaa ja Rejlers. Teemme yhdessä töitä sen eteen, että sähkönjakelu ja sitä kautta ihmisten arki Kajaven sähkönjakeluverkkoalueella on sujuvaa.